Rahanpesu
Rahanpesun selvittelykeskuksella on oltava valtuudet toteuttaa kiireellisiä toimia keskeyttääkseen liiketoimen tai kieltääkseen sen jatkamisen, kun on syytä epäillä, että liiketoimi liittyy rahanpesuun tai terrorismin rahoittamiseen. Rahanpesun selvittelykeskuksella on oltava valtuudet toteuttaa tällaisia toimia myös suoraan tai välillisesti toisen jäsenvaltion rahanpesun selvittelykeskuksen pyynnöstä (32 artikla 7 kohta).
Soveltamisalaan on voimassa olevan rahanpesulain muutoksilla lisätty joukkorahoituslaissa (734/2016) tarkoitetut joukkorahoituksen välittäjät, asunto-omaisuuteen liittyvien kuluttajaluottojen välittäjistä annettavassa laissa tarkoitetut suomalaiset luotonvälittäjät ja ulkomaisen luotonvälittäjän Suomessa toimivat sivuliikkeet sekä eräiden luotonantajien ja luotonvälittäjien rekisteröinnistä annettavan lain soveltamisalaan kuuluvat elinkeinonharjoittajat näiden välittäessä vertaislainoja (HE 77/2016 vp).
Toimivaltaisten viranomaisen on julkistettava seuraamus ilman aiheetonta viivytystä, mukaan lukien tiedot rikkomisen tyypistä ja luonteesta sekä rikkomisesta vastuussa olevien henkilöiden nimistä, jos nimien julkaiseminen on tarpeellista ja oikeasuhtaista (19 artikla).
Ilmoitusvelvollisella on jo voimassa olevan lain 2 luvun 6 §:n 3 momentin nojalla velvollisuus asiakkaidensa riskiperusteiseen arviointiin. Ilmoitusvelvollisella tulee siten olla jo nykyisellään rahanpesun ja terrorismin rahoittamisen riskienhallintaa koskevat ilmoitusvelvollisen toiminnan luonteeseen ja laajuuteen nähden riittävät menetelmät. Neljännen rahanpesudirektiivin riskiperusteisen lähestymistavan helpottamiseksi 1. lakiehdotuksessa ehdotetaan säädettäväksi kansallisen riskiarvion ja valvojien riskiarvioiden lisäksi ilmoitusvelvollisten omista riskiarvioista. Hallinnollisen taakan keventämiseksi näissä voidaan huomioida ilmoitusvelvollisen toiminnan luonne, koko ja laajuus. Sääntelyn keventämiseksi 1. lakiehdotuksessa ehdotetaan lisäksi, että tietyistä lakisääteisistä yksinkertaistettua ja tehostettua asiakkaan tuntemista koskevista menettelysäännöksistä luovuttaisiin. Näin lainsäädäntö asettaisi ilmoitusvelvolliselle aiempaa laajemman velvollisuuden huolehtia riskiperusteisesti asiakkaansa tuntemisesta ja tunnistamisesta, jättäen harkinnanvaraa ilmoitusvelvolliselle itselleen menettelyjen osalta ja mahdollistaen yksinkertaistetun menettelyn vähäisen riskin tilanteissa.
Kun rahanpesun tai terrorismin rahoittamisen riski on puolestaan suurempi, ilmoitusvelvollisten on sovellettava tehostettuja asiakkaan tuntemisvelvollisuutta koskevia toimenpiteitä (tehostettu asiakkaan tuntemisvelvollisuus). Tällainen riski liittyy muun muassa rajat ylittäviin kirjeenvaihtajapankkisuhteisiin sekä liiketoimiin ja liikesuhteisiin poliittisesti vaikutusvaltaisten henkilöiden tai näiden perheenjäsenien taikka läheisiksi yhtiökumppaneiksi tiedettyjen henkilöiden kanssa. Tehostettua asiakkaan tuntemisvelvollisuutta on sovellettava myös suorittaessa liiketoimia komission suuririskisiksi kolmansiksi maiksi nimeämien maiden alueelle sijoittautuneiden henkilöiden kanssa sekä muissakin jäsenvaltioiden tai ilmoitusvelvollisten yksilöimissä suuririskisimmissä tapauksissa (18 artikla).
Sähköisen rekisterin osan käyttö vaatisi sähköistä tunnistamista joko verkkopankkitunnuksilla tai sirullisella henkilökortilla. Suurimmalla osalla suomalaisista on verkkopankkitunnukset, mutta edunsaajia koskevien tietojen rekisteröijinä saattaa rekisteröityä toimijoita, joilla ei ole vielä sähköiseen tunnistamiseen tarvittavia välineitä, joille aiheutuu kustannuksia kyseisten välineiden hankinnasta. Esimerkiksi sirullisen henkilökortin hankkiminen maksaa 55 euroa ja siihen tarvittavan lukulaitteen hinta on tyypillisesti noin 30—60 euroa.
Neljäs rahanpesudirektiivi edellyttää, että tosiasiallisia edunsaajia koskevat tiedot ovat rahan-pesun selvittelykeskuksen ja toimivaltaisten viranomaisten saatavilla rajoituksetta, ilmoitus-velvollisten saatavilla asiakkaan tuntemisvelvoitteen hoitamiseksi sekä muiden sellaisten henkilöiden saatavilla, joiden oikeus vaatii pääsyä tietoihin. Direktiivi ei myöskään estäisi rajoittamasta sitä, millä tavalla tietoihin pääsy järjestetään, tämän kuitenkaan vaikuttamatta tietojen julkisuuteen. Tämä olisi käytännössä mahdollista teknisin keinoin.